Kanarian saaret
Kanariansaaret kuuluvat suomalaisten suosimiin etelän lomakohteisiin. Jo vuosikausia suomalaiset ovat matkanneet näille taruhohtoisille saarille rentoutumaan, lepäämään, juhlimaan ja shoppailemaan. Kanariansaaret koostuvat 7 isommasta ja 6 pienemmästä vulkaanisesta saaresta. Ne ovatkin talvilomailijoiden ylivoimaiset suosikit laajan hotellivalikoiman, suorien lomalentojen, halvan hintatason ja ympärivuotisen auringonpaisteensa vuoksi.
Kanarian saarten historia
Kanarian saaret on asutettu alun perin jo esihistoriallisella ajalla. Hyvin suurella todennäköisyydellä nämä Kanariansaarten alkuperäisasukit olivat Pohjois-Afrikan Berbereiden sukulaisia. Rooman valtakaudella Kanariansaaret olivat kaupankävijöiden ja valloittajien suosiossa. Lisäksi 1400-alusta alkaen espanjalaiset ja portugalilaiset hallitsivat saariryhmää vuorotellen. Nykyään Kanariansaaret ovat Espanjalle kuuluva itsehallintoalue.
Kanariansaaret maantieteelliseltä kantilta

Kanariansaaret ovat muodostuneet tuliperäisen toiminnan seurauksena. Matkailijan ei kannata kuitenkaan huolestua, sillä viimeisin tulivuorenpurkaus koettiin Lanzarotella 1730-luvulla. Kanariansaaret sijaitsevat vain noin 100 kilometrin päässä Marokon rannikosta. Tarinoiden mukaan kova tuuli tuo joskus Kanariansaarille mukanaan Saharan hiekkaa.
Neljä läntistä saarta muodostavat Santa Cruz de Tenerifen maakunnan:
- Teneriffa (pääkaupunki Santa Cruz de Tenerife)
- La Palma (Santa Cruz de La Palma)
- La Gomera (San Sebastián de La Gomera)
- El Hierro (Valverde)
Itäiset kolme saarta muodostavat Las Palmasin maakunnan:
- Gran Canaria (Las Palmas de Gran Canaria);
- Lanzarote (Arrecife)
- Fuerteventura (Puerto del Rosario)
Jopa 80 prosenttia Kanariansaarten väestöstä asuu Gran Canarialla ja Teneriffalla. Nämä ovat myös vuosikausia olleet suosituimmat matkakohteet. Lisäksi Kanariansaarten alueelle kuuluvat pienet saaret kuten Graciosa, Lobos, Salmor ja Anaga.
Matkat Kanarian saarille
Kanariansaarille on helpointa matkata ostamalla pakettimatka. Tavallisesti matkat ovat 1-3 viikkoa pitkiä. Itsenäisempiä ratkaisuja etsivät voivat ostaa pelkät lennot ja esimerkiksi majoittua maataloissa tai pienemmissä hotelleissa. Lisäksi Kanariansaarten pienimmille saarille voit matkustaa päiväretkelle lautalla.
Lento Kanarialle kestää vain noin 6 tuntia. Suorat lomamatkalennot ovat helpoimpia, mutta halvempaa ratkaisua etsivät joutunevat tekemään Euroopassa välilaskun.
Hispania
Finnmatkat
TravelStart
SuperSaver
Seat24
Ebookers.fi
Blue1
Barcelonan hotellit
Seuraa Blogilistalla
Artikkelit (RSS)